Tein päätöksen yrittämisestä jo kaksi vuotta sitten, kun sukset edellisen työnantajani kanssa tuntuivat eroavan suunnastaan. Olin jo pitkään suunnitellut yrittämisen aloittamista, mutta ajatus oli aina jäänyt hautomo tasolle. Halusin aina olla tekemässäni työssä hyvä ja antaa 110% sille mitä teen. Moni sanoisi, että unelma työntekijä, mutta yhä kiivastuvassa pk-seudun kilpailutilanteessa työmarkkinoilla kateus on kumma asia. Ei kannata olla työyhteisössä kaikkensa antava, vaan keskitien kulkija. Oma kysymykseni aina oli, että mikä pistää ne ihmiset tulemaan töihin joka päivä, jotka eivät halua tehtävässään menestyä? En osannut koskaan himmata keskiverron tasolle ja se ei sovi kaikkiin työyhteisöihin.
Perustin ensimmäisen pöytälaatikkofirmani kesällä 2013 ihan vain harrastukseksi. Ei kai se tähän päiväänkään mennessä ole lanttiakaan omaan kukkarooni kantanut, mutta se on ollut mukava harrastus ja siinä olen saanut loistaa jokaisessa tehtävässäni. Yhtä aikaa saan toteuttaa omaa osaamistani ja pientä pelisilmääni valitsemallani alalla. Tuon yrityksen tarkoitus ei koskaan ollut tuottaa rahaa vaan luoda minulle usko itseeni ja siihen että kykenen siihen missä olen hyvä.
2014 talvella tapahtui onnettomuus, jonka myötä jouduin pois työelämästä kolmeksi kuukaudeksi. Ensimmäiset kuukaudet jouduin olemaan lähes paikallaan ja pöytälaatikkofirmani pelasti minut hulluuden partaalta monta kertaa. Kivut pysyivät hallinnassa, kun oli tekemistä ja päivätyö unohtui totaalisesti kunnes työpaikalta ilmaantui kirje kotiin lomautuksesta. Kirje oli totaalinen yllätys, koska yrityksellä meni hyvin. Toki jo ennen onnettomuuttani tulehtuneet henkilökemiat olivat varmasti kukkineet poissa ollessani ja ruokkineet työantajani kostoa kalliista sairaslomasta. En tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta yhtä aikaa esimieheni käytös muuttui uhkailevaksi ja jopa pelottavan kylmäksi, kun ilmoitin sairaslomani etenemisestä ja toipumisen aikatauluista.
Pakopaikkani murheesta päivätyöstäni oli pieni pöytälaatikkofirma. Sain pohtia pienen nettipuotini valikoimaa hyvin tarkkaan ja miettiä sen suuntaa. Yhtä aikaa sain tasaisesti tilauksia tuotteista ja kyselyitä palveluista. Ystävieni avustuksella pikkufirmani pysyi toiminnassa, vaikka itse olin pakkolevossa kotisohvalla.
Kun sairaslomani oli päättymässä ja lomautukseni alkamassa, niin olin jo omasta päätöksestäni hyvin varma. En halunnut palata työhöni ja mietin ratkaisuja. Selkeästi minua ei haluttu myöskään takaisin, niin miksi yrittäisinkään. Sairaslomani päättymispäivä tuli ja työnantaja vaikeutti kaikin keinoin normaaliin arkeen paluuta. Myös ilmapiiri työpaikalla oli arktisen kylmä. Kukaan ei puhunut minulle ja selkeä ajojahti oli käynnissä. Kahden ensimmäisen päivän aikana kukaan ei briiffannut takaisin uusiin töihin eli istuin tyhjän pöydän ääressä tekemättä mitään. Nyt olin päätöksestäni varma – minä en enää astuisi 3 vuoden aikana tutuksi tulleesta työmaan ovesta sisään. Sain lähtöpaketin ja minulla oli 6 kuukautta aikaa pohtia elämäni suuntaa. Se hetki, kun ovi viimeisen kerran sulkeutui, olin vapaa henkisestä paineesta, josta olin jo kärsinyt yli vuoden. Tiesin sinä hetkenä että päätökseni oli ainoa ja oikea.
Jokin ajatusmatkalla vinksahti pahasti pieleen ja huomasin 4 viikkoa myöhemmin olevani osakeyhtiön omistaja ja palaavani toimialueelle, jonne en koskaan uskonut palaavani. Hullua, mutta totta minusta tuli kuin tulikin yrittäjä. Otin annetun haasteen vastaan kohteesta, jossa tulevaisuus ei ollut taattua, vaikka kuinka kaikki laskelmat näyttivät hyvältä. Hulluinta oli, ettei minulla ollut mitään kokemusta alasta.
Olin jo irtisanouduttuani ehtinyt varata itselleni kahden viikon Espanjan matkan, mutta paluulle tulikin kiire, jotta ehdin koulutuksiin ajoissa ja ehtisin oman liikkeeni kauppiasavajaisiin. Minulle nimittäin ehdotettiin täysin hullua päivää aivan liian nopealla aikataululla. Niin ja minä hullu hyväksyin sen ja siitä tarinani yrittäjänä alkoi isolla harppauksella. Alkuperäinen ajatukseni oli 6 kuukautta rakentaa pöytälaatikostani tarpeeksi iso, että mahtuisin sen leipiin, mutta päädyinkin 2 ihmisen esimieheksi ja yrityksen omistajaksi.
Paljon on matkalla näistä tapahtumista tähän päivään tapahtunut ja tulevissa muutamissa päivityksissä koetan avata teille alkumetrejä taipaleella, jonka aloitin odottamatta. Jaan ajatuksia omasta kasvustani yrittäjäksi ja äidiksi siinä sivussa. Olkoon tämä minun päiväkirjani, johon pohtia asioita ja puntaroida muutoksia.
On hyvä jakaa nämä ajatukset jonkun kanssa. Oheiskärsijät ovat kaiken tekemisen A ja O.